Toimittaja Pekka Aallon mielestä aikuinen ihminen tietää parhaiten, mikä on parasta hänelle ja hänen koiralleen. Krista ...
Vähikkälän koululla ja sen ympäristössä järjestetään tämän viikon lauantaina toista kertaa talvitapahtuma, jonka aiheena on ...
Sähkön hinta nousee perjantaina vuoden ennätystasolle. Päivän keskihinta kipuaa peräti 19,7 senttiin kilowattitunnilta.
Rippikoulun aikana kastettuja ja Suomen evankelilais-luterilaiseen kirkkoon liittyneitä oli viime vuonna jälleen ennätysmäärä, selviää kirkon jäsentilastoista. Viime vuonna rippikoulun yhteydessä ...
Nopeat liikkeet ovat näyttäviä, sanotaan. Kuntataloudessa niitä harvoin nähdään ainakaan osto- ja myyntitoimenpiteissä. Potentiaalisia myyntikohteita sekä niiden hintaa ja kauppatapaa pähkitään ...
Vuonna 2022 kuolemaan johtaneissa tulipaloissa 16 tapauksessa 49:stä ei ollut lainkaan palovaroitinta, ja kahdessa ...
Petri Hakamäen mukaan oli tiedossa, että Tanttalan koulun lakkauttamisella ei saataisi aikaan merkittäviä säästöjä muutaman ...
Ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet Suomeen. Leudontuneet keväät ovat aikaistaneet erityisesti vesilintujen kevätmuuttoa, ...
Potkukelkkailija putosi jäihin Janakkalassa sunnuntaina iltapäivällä. Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen ...
200 onnellista pääsee nauttimaan letuista ja makkaroista, kun Tanttalan koululla juhlitaan valtuuston päätöstä.
On kurjaa parjata päättäjiä siitä, että he katsoivat 27. tammikuuta kokouksessaan tulevaan ja kuuntelivat kuntalaisiaan, ...
Kunnat ovat jo Suomen suurin työllistäjä, mutta niiden potentiaalia ei hyödynnetä tarpeeksi, kirjoittaa Jorma Talikka.